Kissan ulkoiluttaminen
Emme suosittele kissojen vapaata ulkoilua missään tilanteessa. Ulkona kissaa uhkaa moni vaara, kuten liikenne, villieläimet ja pahantahtoiset ihmiset. Jos sinulla kuitenkin on ulkoileva kissa, eläinsuojelullisesti tärkeintä on, että se on kastroitu ei-toivottujen pentujen ja jopa populaatioiden syntymisen estämiseksi. Kissalla tulee olla myös rokotukset kunnossa ja sitä tulee madottaa säännöllisesti.
Kissaa voi ulkoiluttaa myös valvotusti. Kissalle voi rakentaa katetun tarhan pihalle, jossa sillä on tilaa kiipeillä ja jossa se on suojassa vaaroilta.
Turvallisin talutuskeino on käyttää valjaita, ei kaulapantaa. Kissa saa helposti pujotettua päänsä pannan läpi ja lähtee karkuun. Panta on myös vaarallinen ja aiheuttaa tukehtumisvaaran, jos kissa jää hihnastaan kiinni esimerkiksi puuhun. Kissaa on turha yrittää totuttaa valjaisiin, jos et sitoudu viemään sitä ulos säännöllisesti. Kun kissa tottuu ulkona olemiseen, se myös vaatii ulospääsyä usein ja äänekkäästi. Pentukissa on helppo totuttaa valjaisiin, mutta aikuisen kissan kanssa kannattaa edetä hitaasti. Totuta kissaa valjaisiin ensin sisällä pitämällä valjaita yllä pieniä aikoja kerrallaan usean päivän ajan ja kiristä valjaita pikku hiljaa. Palkitse kissaa muutamalla herkulla ja silittelyllä pukiessasi kissaa valjaisiin. Kun kissa käyttäytyy luontevasti valjaissa, kokeilkaa ulkomaailmaan tutustumista (kesä on paras ajankohta).
Todennäköisintä on, että ulkona ollessa kissa määrää suunnan ja vauhdin. Jos yrität vetää kissaa eri suuntaan, se saattaa lyödä jarrut pohjaan, kaatua kyljelleen ja muuttua apaattiseksi. Jos kissa lähestyy kiellettyä paikkaa, esimerkiksi naapurin pihaa, älä vedä sitä hihnasta. Kun vain pysähdyt ja hihna loppuu, kissa ymmärtää paremmin, missä sen määrätty reviiri menee.
Vahdi kissan menoa myös sen kulkiessa valjaissa. Hyönteiset, perhoset ja pikkulinnut kiinnostavat kissaa, mutta ole varuillasi esimerkiksi ampiaisten kanssa. Älä anna kissan myöskään syödä nokkosia.
Kissaa voi kuljettaa myös pienille eläimille tarkoitetussa repussa tai laukussa. Tarkista aina että laukkujen luukut on hyvin suljettu! Kissa kannattaa kiinnittää myös hihnalla laukun sisäpuolelle, mikäli se pääsisikin livahtamaan ulos.