Nisse

Kollipoika Nisse etsii uutta kotia! Nisse on sirutettu, rokotettu, madotettu, kastroitu ja Fiv/FelV negatiiviseksi testattu. Hinta 220€.

Ennen kuin täytät adoptiohakemuksen, tutustuthan huolellisesti luovutussopimuksemme ehtoihin sekä pohdit tarkkaan, sopiiko uusi perheenjäsen elämäntilanteeseesi. Yhdistyksemme eläimet ovat usein myös taustoiltaan tuntemattomia ja riskit on tiedostettava.

Maaliskuun lopussa Käpälämäestä muutti sijaiskotiin nuori kolli, jossa arkalaista alettiin kutsua Nisseksi. Ensimmäiset päivänsä sijaiskodissa Nisse vietti tiiviisti oman huoneensa kaapin alla piilossa. Liikkeelle sopi lähteä yöaikaan hämärän turvissa. Sijaiskodin omat kissat Vihtori ja Viiru (jotka ovat myös Käpälämäestä) tutustuivat ensin verkon takaa Nisseen. Kaikki kolme vaikuttivat uteliailta ja kun tarkkailua verkon läpi oli suoritettu riittävästi, pojat päästettiin tutustumaan toisiinsa. Nisse kuitenkin rohkaistui taas vasta yön tullen vaihtamaan majapaikakseen saunan.

Sijaiskodin nuoret pojat ja Nisse tulivat heti juttuun toistensa kanssa. Nisse alkoi myös lähestyä hitaasti ihmisasukkaita. Pikkuhiljaa Nisse on antanut ihmisen tulla lähemmäs, varsinkin jos ihmisen kädessä on houkutteleva ruokakulho. Koskea Nisse ei vielä anna ja takavasemmalle on parempi poistua, jos ihmisiä on liian lähellä.

Nisse on kovin herttainen ja leikkisä poika, ja sopeutunut nopeasti sijaiskodin elämään. Nisse kaipaisikin jo omaan, loppuelämän kotiinsa. Koska Nisse selvästi nauttii toisten kissojen seurasta, olisi toiveena, että kodissa olisi ainakin se yksi leikkikaveri. Nissen ikä ei ole tiedossa. Aivan pentu Nisse ei ole, ikäarvio on 2-4 vuotta.

Kuvia