Siilit
Siiliemo vieroittaa poikasensa, kun ne ovat noin nyrkin kokoisia. Poikanen voi näyttää pieneltä ja orvolta, mutta tulee jo hyvin toimeen yksin. Terveen siilin tunnistaa siitä, että se etsii itse touhukkaana ruokaa ja osaa välttää vaaroja, kuten lähestyvää ihmistä. Anna sen jatkaa rauhassa matkaansa.
Siileille voi tarjota vettä tai laktoosittomia maitotuotteita matalalta lautaselta. Isommille siilinpoikasille voi tarjota puuromaiseksi, pehmeäksi mössöksi haarukalla hienonnettu kissanruoka. Imeväisikäinen siili tarvitsee ruokintaa ruiskulla tai pipetillä, ja tällöin on kysyttävä neuvoja asiantuntijoilta.
Todella pienet poikaset tai siilit, joissa on näkyvillä sairauden merkkejä (esimerkiksi kärpäsentoukkia), tarvitsevat ihmisen apua. Orvoksi jäänyt siilinpoikanen ei välttämättä pysty eikä osaa itse etsiä ruokaa, eikä edes pelätä vaaroja. Myös talvella pesästä liikkeelle lähteneet siilit tarvitsevat ihmisen apua.
Siili on parasta hoitaa asiantuntevassa luonnonvaraisten eläinten hoitopaikassa. Käytäthän käsineitä käsitellessäsi siiliä! Siileillä on käytännössä aina sisä- ja ulkoloisia. Kuten muutkin luonnonvaraiset eläimet, suuri osa siileistä kantaa salmonella -bakteeria. Ne voivat levittää sitä sairastumatta itse.
Laita hoitoa tarvitseva siili korkeareunaiseen laatikkoon ja sen pohjalle jotain pehmeää kangasta, kuten pyyhe. Siilin lämmittämiseksi laita sen molemmille puolille kuumavesipullot siten, että siilin ja pullon välissä on kangasta. Pullo ei saa polttaa siiliä. Laatikossa tulee olla sen verran tilaa, että eläin voi myös vetäytyä pois lämmönlähteen luota, mikäli sen on liian kuuma. Kuumavesipullot jäähtyvät nopeasti. Käy koettamassa pullon pintaa ja vaihda uusi kuuma vesi, jos se on jäähtynyt. Siili tarvitsee myös piilopaikan laatikon sisällä. Siihen käy hyvin esim. käsipyyhkeen tai muun lämpimän kankaan laittaminen siilin ja pullojen päälle. Muista huolehtia riittävästä hapen saannista.