Koiran ruokinta
Koiralla on aina oltava saatavilla raikasta juomavettä! Vesi tulee vaihtaa uuteen vähintään kerran päivässä. Riittävä veden saanti on tärkeää muun muassa munuaisten terveydelle.
Kaupoissa myytävät valmisruoat ovat yleisin ja helpoin vaihtoehto koiran ruokintaan. Sopiva ruoka valitaan koiran iän, koon ja aktiivisuuden mukaan.
Itse tehty koiranruoka vaatii enemmän asiantuntemusta, jotta ruoassa on riittävästi kaikkia koiran tarvitsemia vitamiineja, aminohappoja ja niin edelleen. Kotitekoinen koiranruoka tarkoittaa nimenomaan koiran ravinnontarvetta silmällä pitäen suunniteltua ruokaa. Pelkistä ihmisten ruoan tähteistä koostuva ravinto ei sellaisenaan ole terveellistä. Koiralle voi halutessaan ajoittain antaa pieniä määriä eräitä ihmistenkin ruokia, kuten kypsennettyä riisiä, lihaa tai kalaa ilman voimakkaita mausteita. Niitä ei kuitenkaan kannata antaa suoraan ruokapöydästä tai muista sellaisista paikoista, joista koiran ei haluta oppivan oma-aloitteisesti kerjäämään ruokaa.
Monet koirat ovat myös laktoosi-intolerantteja, eli tavallinen maito ei sovi niille. Vaikka monet koirat pitävät maidon mausta, ne eivät ymmärrä sen yhteyttä myöhempiin vatsavaivoihin. Riskinsä on myös niissä hedelmissä, joissa on kookas kivi eli siemen, kuten avokadossa tai persikassa. Jotkin koirat pitävät tällaisten hedelmien mausta, mutta hedelmän kivi voi juuttua koiran kurkkuun.
Jos koiralle annetaan oikeita eläinten luita, ne eivät saa olla kypsennettyjä (esimerkiksi ihmisten ruoantähteitä), koska kuumuus haurastuttaa luut säröileviksi. Pureskeltaessa irtoavat luunsäleet voivat olla hengenvaarallisia päätyessään koiran suolistoon.
Kuivatusta nahasta tehdyt puruluut ovat hyvä ja turvallinen tapa tyydyttää pureskelun tarve. Samalla ne vähentävät hammaskiven muodostusta.
Ruokinnassa tärkeää on laadun lisäksi määrä. Lihavuus on yksi yleisimpiä koirien terveysongelmien syitä. Jos koira on alkanut tanakoitua, on kaikille osapuolille helpointa ryhtyä toimeen jo ennen kuin tilanne ehtii pahentua. Ruoka-annosten asteittainen pienentäminen, ruoan vaihtaminen vähemmän aktiivisille koirille tarkoitettuihin valmisruokiin, herkkujen vaihtaminen vähärasvaisempiin ja liikunnan lisääminen ovat tehokkaita keinoja painonhallintaan.
Barffaus
Raakaruokinta eli barffaus on toinen pidemmälle ehtinyttä harrastuneisuutta vaativa ruokinnan laji. Raakoina myös luut ovat koiralle turvallisia, mutta liian paljon luita sisältävä ruoka aiheuttaa helposti ummetusta. Muiltakin osin raakaruokinta on terveellistä vain silloin, kun omistajalla on riittävän yksityiskohtaiset tiedot koiran ravinnontarpeesta.